Maksuttomat harrastukset lasten koulupäivien yhteydessä – millaista hyötyä niistä on, ja keille?

Insight
27.8.2024
Koulupäivien yhteydessä järjestettävät ilmaiset harrastukset helpottavat perheiden arkea ja tarjoavat iltapäiviin tekemistä, vieläpä tasa-arvoisesti. Harrastusryhmät pyörähtävät pian käyntiin kunnissa, mutta ketkä niissä käyvät? Entä millaisia vaikutuksia niillä on? Näitä kysymyksiä selvitämme 2024–2025 lukuvuoden aikana eri kunnissa.

Kouluvuoden alkaminen merkitsee monelle koululaiselle enemmän kuin vain uusia lukujärjestyksiä tai ystäviä. Onnekkaille se merkitsee myös uuden, tai jo ennestään rakkaan, harrastuksen starttaamista.

Lapsuudessa aloitetut yhteisölliset harrastukset ehkäisevät lasten ja nuorten syrjäytymistä. Säännöllinen osallistuminen ohjattuihin harrastuksiin voi lisätä lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaikki tietävät tämän, mutta silti harrastamisen tiellä on yhä enemmän esteitä.

Siinä missä ennen harrastettiin halvalla ja höntsäillen, on useista harrastuksista tullut kalliita, tavoitteellisia ja saavuttamattomia monille lapsiperheille. Samaan aikaan iso osa lasten yhteydenpidosta koulupäivien jälkeen on siirtynyt verkkoon.

Lapsille on silti edelleen tärkeää tulla kohdatuksi ja saada myönteisiä kokemuksia vertaisten kanssa – jo sosiaalisten taitojen kehityksenkin näkökulmasta. Vapaa-ajan harrastuksilla voisi olla tässä entistä tärkeämpi rooli. Mutta onko kaikilla mahdollisuutta harrastaa?

Vaikuttaako harrastuksen maksuttomuus tai ajankohta

Useissa Suomen kunnissa järjestetään koulupäivän yhteydessä maksuttomia harrastusryhmiä, joiden tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa harrastus. Tämä on osa opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa Harrastamisen Suomen mallia, jota rahoitetaan vuosittain noin 14 miljoonalla eurolla.

Ilmoittautuminen näihin harrastuksiin on monella paikkakunnalla jo käynnissä tai alkamassa. Ryhmissä toteutetaan lasten harrastustoiveita, ja vaihtoehdot voivat kunnasta riippuen vaihdella kokkikerhosta jääkiekkoon ja parkourista savitöihin. Harrastukset koulupäivän yhteydessä helpottavat koko perheen arkea ja tarjoavat iltapäiviin antoisaa tekemistä.

Näiden harrastusryhmien avulla monissa kunnissa tarjotaan kaikille lapsille, ainakin teoriassa, tasavertaisia mahdollisuuksia harrastaa. Mutta ketkä oikeastaan käyvät näissä harrastusryhmissä, ja millainen vaikutus niillä on osallistujien hyvinvoinnille?

Selvitys harrastusryhmien vaikutuksista

Useissa kunnissa kerätään lukuvuoden 2024–2025 aikana tietoa harrastusryhmiin osallistuvien lasten huoltajilta. Kysymme muun muassa sitä, onko lapsilla mahdollisuutta käydä muissa harrastuksissa – esimerkiksi asuinpaikan tai perheen varallisuuden vuoksi. Lisäksi keräämme lukuvuoden aikana tietoa siitä, miten harrastus vaikuttaa lasten hyvinvointiin ja kokemukseen ryhmään kuulumisesta.

Tarkoituksemme on selvittää harrastuksiin pääsyä ja niiden merkitystä, erityisesti koulupäivien yhteydessä järjestettävien harrastusten näkökulmasta. Selvitykseen osallistuu parikymmentä eri kokoista kuntaa eri puolilta Suomea.

Lukuvuoden aikana huoltajille osoitetaan muutama lyhyt kysely, joihin huoltajat voivat vastata itsenäisesti tai lasten kanssa. Ne toteutetaan Me-säätiön kehittämällä teknologialla, joka mittaa harrastusten vaikutuksia ja niihin osallistumista. Kyselyiden tulokset ovat tilastotietoa, josta ei voida tunnistaa yksittäisiä lapsia tai heidän huoltajiaan.

Vastaaminen on tehty mahdollisimman helpoksi – tietoa kerätään harrastusryhmiin ilmoittautumisen jälkeen ja lukukausien päättymisen yhteydessä. Me-säätiön teknologian käyttäminen on yksinkertaista ja se noudattaa tiukkoja tietosuoja-asetuksia. Kyselyihin vastaaminen on vapaaehtoista. Kaikkiin kyselyihin vastanneiden kesken arvotaan myös kivoja palkintoja koko perheelle.

Ota yhteyttä, mikäli haluat lisätietoja selvityksestä: partners(at)mesaatio.fi