Lasten ja nuorten harrastaminen on muuttunut. Vielä 1950-luvulla uusi harrastusmahdollisuus saattoi syntyä vaikkapa niin, että joku kyläläinen oli taitava jossain ja alkoi jakaa osaamistaan lapsille esimerkiksi paikallisella urheilukentällä.
Osallistuminen oli epävirallista, edullista ja avointa kaikille. Silloin ei teetetty lajitasokokeita, seulottu taitavimpia yksilöitä tai matkustettu harrastuksen mukana ulkomaille. Harrastaminen oli arkista ajanvietettä.
“Kun harrastamisesta tuli sotien jälkeen tärkeä nuorten kansalaisten kasvatuksen areena, oli pyrkimyksenä kasvattaa, sivistää ja valvoa lapsia sekä tukea heidän hyvinvointiaan. Sosiaaliset suhteet ja yhteisöllisyys olivat keskeisiä arvoja”, sanoo harrastamista tutkinut Helsingin yliopiston dosentti Mikko Salasuo.
Nyt 10-vuotiaan jääkiekkoharrastus voi maksaa 3 000 euroa vuodessa, vanhempien illat kuluvat harrastuksiin kuskaamisessa ja sosiaalinen eriarvoistuminen alkaa jo harrastusryhmissä.
Salasuon mukaan vuosituhannen vaihteesta lähtien lasten ja nuorten harrastamisesta on tullut yhä enenevässä määrin liiketoimintaa. Samalla lasten ja nuorten hyvinvointi on tavoitteena siirtynyt syrjemmälle ja harrastamisen arvomaailma on muuttunut suorituskeskeisemmäksi.
Vaikka monilla kaupallisilla harrastusryhmilläkin on hyvinvointia edistäviä vaikutuksia, se ei kuitenkaan ole niiden toiminnan selkäranka, Salasuo korostaa. “Esimerkiksi urheiluryhmiin saatetaan seuloa vain parhaimmat yksilöt. Sellaiset lapset, jotka eivät istu oikeaan muottiin, eivät tällaisissa ryhmissä pärjää.”
Kalliiden harrastusryhmien on myös vaikea ehkäistä eriarvoistumiskehitystä, jos ryhmän jäseneksi pääseminen on jo monen pienituloisen perheen ulottumattomissa. “Harrastustoiminnan järjestäjä määrittää, minkälaisiin arvoihin sen toiminta perustuu. Jos ryhmän tavoitteisiin ei ole kirjattu yhdenvertaisuuden lisäämistä, sitä tuskin silloin tapahtuu”, Salasuo täydentää.
Miten harrastamisesta tehdään jälleen yhdenvertaista ja saavutettavaa?
Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden eetokseen kuuluu, että kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet menestyä elämässä. Siksi niin Islannissa, Ruotsissa, Tanskassa kuin Suomessakin on lähdetty kehittämään matalan kynnyksen harrastustoimintaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Harrastamisen Suomen Malli (HSM) upottaa harrastamisen osaksi peruskouluikäisten lasten ja nuorten koulupäiviä niin, että jokaisella lapsella on mahdollisuus maksuttomaan, mieluisaan ja laadukkaaseen harrastukseen. Vuonna 2021 käynnistetyn mallin puitteissa pääsee esimerkiksi opettelemaan ruoanlaittoa, pelaamaan pallopelejä, liikkumaan luonnossa ja kokeilemaan sirkusta tai parkouria.
“Harrastamisen Suomen malli on tarkoitettu kaikille lapsille ja rakennettu lasten toiveista käsin. Mallin avulla jokaisen lapsen on mahdollista löytää jokin mieluisa oma juttu”, sanoo Tiina Kivisaari, opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueen johtaja. “Ja jos lapsella on jo esimerkiksi liikuntaharrastus, mallin avulla on mahdollista saada rinnalle vaikkapa musiikkiharrastus”, Kivisaari lisää.
Lukuvuonna 2024–2025 mallissa on mukana 2000 koulua ja 258 kuntaa. Ministeriö rahoittaa mallia 14 miljoonalla eurolla, jonka lisäksi kunnat osallistuvat omarahoitusosuudella.
Me-säätiö kerää koko lukuvuoden ajan tietoa harrastustoiminnan vaikutuksista 20 kunnassa ja arvioi, voidaanko mallin avulla osallistaa eri perhetaustoista tulevia lapsia mukaan harrastustoimintaan.
"Harrastamisen Suomen malli tarjoaa merkittävän mahdollisuuden lasten ja nuorten eriarvoistumiskehityksen hidastamiseen. Tällaisen sosiaalisen innovaation onnistumisen todentaminen vaatii kuitenkin tuekseen jatkuvaa arviointia", kommentoi Me-säätiön toimitusjohtaja Tiina-Maija Toivola.
Hänen mukaansa kunnianhimoisetkaan tavoitteet eivät sellaisenaan vielä kerro mallin arvosta yhteiskunnalle vaan ainoastaan tarkan seurannan ja mittaamisen kautta päästään kiinni mallin todelliseen vaikuttavuuteen. "Ilman luotettavaa dataa, emme voi olla varmoja mallin suurten tavoitteiden toteutumisesta. Ei riitä, että tiedetään kuinka moni osallistuu. On tärkeää seurata, ketkä osallistuvat.”
Suomalaisten nuorten hyvinvoinnin tukeminen edellyttää arvopohjaisia valintoja
Harrastamisen Suomen malli on rakennettu yhteiskunnallisten ja eettisten arvojen varaan. Sen pohjalla ovat suomalainen lainsäädäntö lasten ja nuorten oikeuksista, YK:n lasten oikeudet ja yhdenvertaisuuslaki.
Mikko Salasuo työskentelee tutkijan työnsä ohessa myös lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevän Iceheartsin erityisasiantuntijana. Hän on ollut mukana opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmässä suunnittelemassa Harrastamisen Suomen mallia ja uskoo, että sen avulla voidaan tuoda yhteen erilaisista perhetaustoista tulevia lapsia ja nuoria, jotka eivät muuten vapaa-ajalla kohtaisi. Näin tuetaan sosiaalisten taitojen kehittymistä ja yhteiskuntaan kytkeytymistä.
“Harrastaminen on ollut merkityksellisessä roolissa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentumisessa ja Harrastamisen Suomen mallin kaltainen toiminta tarjoaa mahdollisuuden jatkaa tätä tarinaa. Monissa muissa maissa tätä mahdollisuutta ei ole, koska harrastaminen ei ole koskaan ollut samanlainen kansallinen kasvatusinstituutio.”
Kun vanhemmilta on kysytty tärkeimpiä syitä ilmoittaa lapsi HSM-ryhmään, tärkeimmäksi motivaattoriksi on noussut se, että harrastaminen tapahtuu koulupäivän aikana. Pienituloisissa perheissä harrastuksen maksuttomuus korostuu.
Harrastamisen Suomen mallissa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten tukemisesta vaan laajemmin nuorisokasvatuksesta sekä yhteisöllisyyden ja osallisuuden lisäämisestä.
“Kysehän ei ole siitä etteikö lapsilla voisi olla kaupallisia harrastuksia, jos lapsi niitä haluaa ja vanhemmat pystyvät ne maksamaan. Kyse on siitä, minkälaista harrastamista yhteiskunta valitsee tukea”, Salasuo muistuttaa.
Voit tutustua Me-säätiön kokoamiin tuloksiin Harrastamisen Suomen mallista täällä.
Teksti: Aurora Airaskorpi
.webp)
